Uudenkaupungin nuorisovaltuuston vaalit pidettiin joulukuun ensimmäisellä viikolla. Vaaleissa oli ehdolla 21 nuorta. Vaaleissa valittiin Uudenkaupungin nuorisovaltuustoon eli nuvaan 15 varsinaista jäs ...
Kaupungissa on tänä vuonna näkynyt jo kausi- tai jouluvaloja ikkunoissa, parvekkeilla ja pihoilla syys–lokakuusta lähtien.
– Kutsu linnan juhliin oli minulle iso yllätys, vaikka sainkin lupauksen kutsusta jo vuosi sitten, hymyili Jyrki Santala .
Pankkitien remontti Kalannin keskustassa on valmis. Kadun pätkän avajaiset järjestetään tulevana sunnuntaina 1. joulukuuta ...
Uudenkaupungin Sanomien tekstaripalstalla ihmetellään kuoppia Peteksentiellä, toimimattomia katuvaloja Kalalokkikujalla ja alati vaarallista Vakka-Suomenkatua. Nyt meillä on kaksi ravintosuosituslinja ...
Ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin on asennettava sähköauton latauspiste vuoden loppuun mennessä. Määräys koskee ...
Itsenäisyyspäivän lähestyessä on hyvä pysähtyä muistamaan niitä uhrauksia, joiden takia olemme saaneet itsenäisyytemme säilyttää. Nyt kun valtaosa sotiemme veteraaneista ja kotirintamalla palvelleista ...
Lauantaina 30.11. oteltiin kokeneille judo-kilpailijoille suunnattu Samurai Cup IV -kilpailu ja sunnuntaina kilpailu-uraa ...
– Lähetystyö on Jumalan rakkauden levittämistä ja ihmisten rinnalla kulkemista, joka opettaa paljon myös meille, jotka tätä ...
Heinäkuussa Lokalahdella Nopperlan tilalla perinteisesti järjestettävä Karjurock julkaisi ensimmäiset esiintyjät tulevalle ...
Kalannissa vietettiin sunnuntaina suurta kansanjuhlaa, kun kesän aikana kunnostetut keskustan tiet avattiin virallisesti ...
Perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana Lounais-Suomen poliisi hälytettiin tehtävälle noin 700 kertaa. Erilaisia ...